Lujatalo panostaa kasvuun – nimittää suurhankkeiden ja erikoishankkeiden rakentamisen kokeneet osaajat
Tiedote|26.05.2025
Jussi Heikkilä on nimitetty Lujatalon suurhankkeiden aluejohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.7.2025. Heikkilä tulee vahvistamaan Lujatalon osaamista suurhankkeissa ja ennen kaikkea maantieteellistä moninaisuutta hänen toimiessa valtakunnallisesti Kuopiosta käsin. Suurhankkeet-liiketoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen valtakunnallisesti tuo tulevaisuudessa vahvaa pohjaa Lujatalon tulokselliselle kasvulle.
Samalla Lujatalon Etelä-Suomen toimialaan on perustettu erikoisrakentamisen ydintiimi, jonka vetäjäksi on nimitetty Timo Salo-Tuisku. Salo-Tuisku jatkaa osapäiväisesti myös Lujatalon tuotannonkehittämisen vetäjänä. Erikoisrakentamisen ydintiimin avulla Lujatalo nostaa kilpailukyvykkyyttään Etelä-Suomessa.
Salo-Tuiskulla on laaja kokemus toimitilojen uudis- ja korjaushankkeiden projektienjohtamisesta. Hän on aiemmin toteuttanut hankkeita erityisesti Etelä-Suomeen ja viime aikoina Pohjanmaalla sekä toiminut tuotannon kehitystehtävissä. Tuotannonkehitystehtävissä hän on käynnistänyt koko Lujatalo-tasoisen työmaajohdon koulutusohjelman Luja Akatemian, joka on saavuttanut suuren suosion koko Lujatalon henkilöstön keskuudessa.
– Etelä-Suomen yksikkö on toteuttanut useita suurhankkeita sekä erikoishankkeita menestyksekkäästi tilaajien tavoitteisiin. Salo-Tuiskun comeback Pohjanmaalta Etelä-Suomeen nähdään tärkeänä asiana projektimäärän sekä projektinjohto-osaamisen lisäämisessä sekä kannattavan kasvumme vauhdittamisessa, sanoo Lujatalon toimitila- ja korjausrakentamisen toimialajohtaja Lauri Porokka.
Jussi Heikkilälläon monipuolinen kokemus työskentelystä suurissa rakennusliikkeissä sekä yksikön johtamisesta fokuksena ollen aina suuret erikoishankkeet sekä urakointiliiketoiminnan ymmärrys. Viimeiset vuodet ennen Lujatalolle siirtymistä Heikkilä työskenteli Lapti Oy:n Kuopion alueyksikössä, joista viimeiset vuoden juuri valtakunnallisesti suurhankkeiden parissa. Meriitteinä uran varrelta ovat erikoishankkeet mm. KYS:n uusi apteekki sekä Kuopion suurimmat maamerkit Kuopion Portti, KYS Uusi Sydän -hanke sekä Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luola.
– Jussi Heikkilän rekrytoinnilla haemme houkuttelevuutta suurhankkeisiin ja vahvistamme läsnäoloamme ja asiakasymmärrystämme suurhankkeiden alueella. Samalla pyrimme mahdollistamaan sen, että kykymme toteuttaa eri asiakkaiden isompia hankkeita laajenee myös maantieteellisesti, vaikkakin näemme, että niiden painopiste on yhä enemmän rannikkoseudulla, kertoo Lujatalon toimialajohtaja Mikko Hollmén.
– Arvostan Luja-yhtiöt korkealle kotimaisena perheyhtiönä ja aina tuloksellisena toimijana ja odotan todella jo innokkaasti pääsemistä mukaan perinteiseen kotimaiseen rakennusliikkeeseen. Toivon myös tuovani uutta näkemystä ja rohkeutta urakoinnin haasteellisesta maailmasta vahvistaen jo entuudestaan vahvasti urakoivaa Lujatalo, sanoo Jussi Heikkilä.
Yhteystiedot:
Lujatalo Oy, toimialajohtaja Mikko Hollmén, mikko.hollmen@luja.fi, p. 044 585 2900
Lujatalo Oy, toimialajohtaja Lauri Porokka, lauri.porokka@luja.fi, p. 044 585 2971
Kuva: Jussi Heikkilä