Lujatalon toimitusjohtaja Tapio Pitkänen siirtyy Finndomon palvelukseen

Tiedote|19.08.2011

Lujatalon toimitusjohtaja Tapio Pitkänen aloittaa syksyn aikana työt pientalovalmistaja Finndomossa, jonne hänet on kutsuttu toimitusjohtajaksi.

Lujatalon toimitusjohtaja Tapio Pitkänen siirtyy Finndomon toimitusjohtajaksi syyskuun alussa, johon asti hän työskentelee vielä Lujatalossa. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on jo käynnistetty. Finndomo-konserniin kuuluvat emoyhtiö Finndomo Oy sekä tytäryhtiöt Finndomo Rakennus Oy, Finndomo Ikkunat Oy, Lagerholm Finnsauna Oy, Finndomo Invest Oy ja OOO Finndomo Rus sekä Suomen Kotiasunnot Oy.

”Minut kutsuttiin Finndomon toimitusjohtajaksi. Samalla minulle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä pienosakkaaksi. Seitsämän Lujaa vuotta ovat olleet minulle antoisia. Työ on ollut kiinnostavaa ja haastavaa. Erityisesti haluan kiittää johtoryhmää ja henkilöstöä saamastani tuesta kehittäessämme Lujaa yhä menestyvämmäksi yritykseksi.”,sanoo Tapio Pitkänen.

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen