Lujatalon toimitusjohtajaksi Arto Pohjonen

Tiedote|19.09.2011

Lujatalon uudeksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu dipl.ins. Arto Pohjonen (50). Hän työskentelee tällä hetkellä korjausrakentamisen liiketoimintajohtajana Are Oy:ssa. Arto Pohjonen aloittaa Lujatalon toimitusjohtajana viimeistään joulukuussa.

Lujatalon uudeksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu 50-vuotias Arto Pohjonen. Hän on koulutukseltaan rakentamistekniikan diplomi-insinööri ja suorittanut lisäksi opintoja liikkeenjohtamiseen, markkinointiin, teollisuustalouteen ja strategiseen suunnitteluun liittyen.

Arto Pohjonen työskentelee tällä hetkellä Are Oy:ssa korjausrakentamisen liiketoimintajohtajana. Tätä ennen hän työskenteli lähes kymmenen vuotta YIT Rakennus Oy:ssa muun muassa yksikönjohtajana ja aluejohtajana. Pohjosella on lisäksi pitkä kokemus kansainvälisistä tehtävistä Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa.

Arto Pohjonen aloittaa Lujatalon toimitusjohtajana syksyn aikana, viimeistään joulukuun alussa. Siihen asti vt. toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa talousjohtaja Jukka Latvala.

Lisätiedot:
Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo puh. 044 585 2600

Sinua saattaisi kiinnostaa

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen

Lujatalolle uusia korjausrakentamisen hankkeita Helsingissä lähes 30 miljoonan euron edestä

Uusi Kalajärven koulu on valmis – kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026