Lujatalolle menestystä alueellisissa työturvallisuuskilpailuissa

Tiedote|17.10.2013

Rakennusteollisuus RT:n talonrakennusteollisuus -jaosto on järjestänyt alueellisia työturvallisuuskilpailuja 1.1.2012 – 30.6.2013 välisenä aikana. Kilpailussa on palkittu alueittain paras yritys sekä paras työmaa. Kilpailujen tarkoitus on kehittää asioita eteenpäin. Esim. Lujakotien työturvallisuusasiakirjaa on kehitetty näiden kilpailujen toimesta, samoin perehdytystä on yhtenäistetty Powerpoint -esityksellä.

Lujatalon jatkuva panostus työturvallisuuteen sai kilpailussa tunnustusta ja ensimmäisiä sijoja tuli sekä Kanta-Hämeen että Pirkanmaan alueilla. Lujatalon Pirkanmaan aluejohtaja Tuija Schmidt ja työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilanen olivat 9.10.2013 pokkaamassa kunniakirjat menestystä saaneista kohteista.

Kanta-Hämeen alueella voitot tulivat sarjoissa paras yritys ja paras työmaa. Voittajakohde oli Koulutuskeskus Tavastia H25. Pirkanmaalla Lujatalo voitti paras työmaa –sarjan kohteellaan kiinteistö Kuninkaankatu 22-24. ’Olemme erityisen tyytyväisiä, että Lujatalo on noussut kilpailemaan työturvallisuuden ykköspaikoista muiden rakennusliikkeiden rinnalle. Tämä kertoo siitä, että työturvallisuusasenteet ovat muuttuneet yrityksessämme. Mutta on muistettava, että kilpailut ovat kilpailuja, ja tärkein asia on, ettei kukaan joutuisi meidän työmaalla tapaturmanuhriksi vaan pääsisi terveenä kotiin’, kertoo Jukka Moilanen.

Kilpailun mittaukset tehtiin AVI:n työsuojelun vastuualeen tarkastajien toimesta ja menestystä on arvioitu saaduilla TR-mittauksilla, tarkastuksissa annetuilla toimintaohjeilla ja kehotuksilla sekä yrityksen tapaturmataajuuden perusteella.

Lisätietoja: Työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilanen, puhelin 044-585 2824, jukka.moilanen@luja.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa

Uusi Kalajärven koulu on valmis – kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026

Lujatalo on voittanut Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8 -rakennushankkeen

Mies joka ei koskaan leimannut ulos