X
Julkaistu: 22.06.2016

Lujatalo voittanut megaluokan hankekokonaisuuden Kokkolassa

Doremi Lujatalo

Lujatalo Oy on voittanut Kokkolan rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun ehdotuksellaan DoReMi. Hankkeen arvo on yli 80 miljoonaa euroa. Lujatalon kumppaneina rakennusprojektissa toimivat NSA Yhtiöt Oy ja WasaCon Kokkola Oy.

Kokkolan rautatientorin ja linja-autoaseman megahankekokonaisuus on Lujatalolle ensimmäinen tämän kokoluokan hanke alueella. – Olemme enemmän kuintyytyväisiä onnistumiseemme tarjouskilpailussa, sanoo Lujatalon Uudenmaan ja Pohjanmaan aluejohtaja Heimo Hantula. – Meillä oli selkeä visio, kuinka halusimme kokonaisuuden näyttäytyvän, ja olimme tyytyväisiä, että kaupunginhallitus näki suunnitelmamme sekä sitoutumishalumme samoin, Hantula kertoo.

Kokkolan kaupunki on suunnitellut rautatientorille uutta käyttöä jo pidemmän aikaa. Käynnissä olevan asemakaavatyön myötä mahdollistui nyt myös asuntorakentaminen rautatientorin alueelle. Rautatientori on laajin uuteen käyttöön tuleva kohde Kokkolan keskustassa. Uuden suunnitelman myötä alueelle tulee asuntoja n. 20000 m2, hotelli, tapahtumakeskus ja n. 5000 m2 kauppakeskus.

Lujatalon ehdotuksen valitsi voittajaksi kahdesta kilpailuun osallistuneesta ehdotuksesta luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva tuomaristo. Voittaneen ehdotuksen ”DoReMi” kokonaisote, tunnelma ja ensivaikutelma on vahva. Julkisivujen käsittelyn pohjaksi on ansiokas analyysi Kokkolan keskustan korttelirakenteesta. Sen pohjalta on löydetty hyvä tapa soveltaa uudisrakentamista nykyiseen rakenteeseen. Rakennusmassojen muotokieli ja pienet sisäänvedot ovat kokkolalaisia.

DoReMi -suunnitelman kantava ajatus koostuu kolmesta toiminnallisesta vyöhykkeestä, joista ytimenä toimii keskustakortteleiden kokonaisuus, jonka hahmo on tunnistettavissa kaikista suunnista lähestyttäessä. Kortteli on rytmitetty pienemmäksi keskusta-alueen rakentamisen rakeisuutta myötäillen. Toisena elementtinä on vehreä ja turvallinen sisäpiha ja kolmantena linkkinä kokonaisuuteen yhdistyy kävelykadun päättävä torialue sekä helppo saavutettavuus kaikilla kulkuneuvoilla tai kävellen kertoo Lujatalon Uudenmaan ja Pohjanmaan kiinteistökehitysjohtaja Tero Saanisto.

Rakennustyöt on tavoitteena aloittaa v. 2017. Kohteen rakentamisella on hyvin merkittävä työllistävä vaikutus sekä Lujatalon omien työntekijöiden että alihankkijoiden kohdalla useiksi vuosiksi.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, kiinteistökehitysjohtaja Tero Saanisto, p. 044 5852 775, tero.saanisto@luja.fi
Lujatalo Oy, aluejohtaja Heimo Hantula, p. 044 5852 968, heimo.hantula@luja.fi

Julkaistu: 28.06.2022

Lujatalon rakentamalle hankkeelle Joutsenmerkki-tunnus

Vantaan Veromiehessä juhlistetiin tiistaina 28.6. uutta Joutsenmerkittyä kerrostaloa. Osoitteessa Perintötie 9 olevassa talossa on 145 ARA-rahoitteista vuokra-asuntoa, joihin asukkaat muuttavat kesä-heinäkuun vaihteessa. Koteja on yksiöistä 75 neliön perheasuntoihin. Talon rakennuttaja ja omistaja on VAV-konsernin ARA-rahoitteinen yhtiö VAV Asunnot Oy. Urakoitsijana kohteessa on ollut Lujatalo Oy.

Lue lisää
Julkaistu: 22.06.2022

Turvallisuudesta ei tingitä piiruakaan

Ei ole sama, mitä reittiä rekka työmaalle ajaa tai miten rakennuselementti kiinnitetään nosturin vaijeriin. Joskus turvallisuus – ja jopa henki – on yhden kaiteen tai kypärän varassa. Olennaista turvallisuusajattelussa on aina inhimillisyys, sanoo Lujatalon toimitusjohtaja Harri Savolainen.  

Lue lisää
Lisää uutisia