Uusi Tikkurilan kirkko otetaan käyttöön 24.1.2021

Tiedote|04.09.2020

Nimeksi valittiin Tikkurilan kirkko.

Tikkurilan keskustaan valmistuva uusi kirkko vihitään käyttöön sunnuntaina 24.1.2021. Kirkko valmistuu luovutusvalmiiksi marraskuun aikana. Kirkko vihitään ja tilat otetaan käyttöön kuitenkin vasta tammikuussa. Näin muutto varmasti toimintavalmiisiin tiloihin ja seurakuntien toimintojen aloitus siellä voidaan tehdä hallitusti.

Sunnuntaina 24.1. pidettävässä vihkimismessussa ovat mukana Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo sekä Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Kirkon avajaisjumalanpalvelus televisioidaan. 

Rakennuksesta tulee Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan Vanda svenska församlingin kotikirkko. Lisäksi sinne sijoittuvat Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön palvelut ja seurakuntayhtymän hallinto.

– Meillä oli suunnitelmissa, että kirkko olisi voitu vihkiä käyttöön jo ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29.11. Tärkeintä on kuitenkin, että kirkko saadaan toimimaan alusta asti kunnolla. Tammikuun avajaispäivämäärä oli varalla, ja olen hyvin tyytyväinen, että voimme vihkiä kirkon käyttöön silloin, sanoo Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Koronapandemia ja mekaanisen metsäteollisuuden lakko ovat tuoneet matkan varrella viiveitä ja muutoksia työjärjestyksiin, mutta rakentajat ovat kyenneet rytmittämään työvaiheet ja kirimään viiveet kiinni.

Toteutusallianssi on rakennusurakoitsija Lujatalo Oy:n johdolla pystynyt vastaamaan urakan aikana täsmentyneisiin käyttäjän toiveisiin ja tarpeisiin ja saanut aikataulun mukaisesti toteutettua tavoitteen mukaisen Kirkon sekä seurakuntien työskentelytilat. 

– Työmaalla tehdään vielä syksyn aikana viimeistely- ja kalustustöitä, sekä Asematien puoleisen sisäänkäynnin rakenteita. Taloteknisten järjestelmien mittaus- ja säätötyöt valmistuvat marraskuun alussa, kertoo Lujatalon työpäällikkö Tomi Varonen.

Tikkurilan kirkko palvelee monella tapaa vantaalaisia

Kirkon tiloissa järjestetään muun muassa toimintaa lapsille ja nuorille, kerhoja, hartauksia, musiikkitilaisuuksia sekä jumalanpalveluksia. Kirkkoon tulee myös diakonia- ja perhetyöntekijöiden vastaanottotilat. Katutasossa tulee toimimaan kahvila ja lapsiperheille tarkoitettu Pienten paikka -tila. Pienten paikassa voi leikkiä, jutella muiden perheiden kanssa tai halutessaan osallistua lastenohjaajien suunnittelemaan toimintaan.

– Saamme nyt terveet ja hyvät tilat, joilla voimme palvella seurakuntalaisia lapsista ikäihmisiin. Odotuksena on myös, että rakennuksessa voidaan järjestää esimerkiksi monipuolista konserttitoimintaa ja yhteisöllisiä ruokailuja. Tarkoitus on pitää kirkkosali aina avoinna, niin että ihmiset voivat pistäytyä siellä, Silvast luonnehtii.

Paikalla aiemmin sijainnut kirkko oli pitkään suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi. Sen purkaminen alkoi syksyllä 2018 ja uuden Tikkurilan kirkon peruskivi päästiin muuraamaan keväällä 2019. Kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto OOPEAA Office for Peripheral Architecture, ja sen pääsuunnittelija on Anssi Lassila. Kirkkosaliin tulee taiteilija-arkkitehtikaksikko Jaana Partasen ja Heikki Lamusuon suunnittelemaa sekä toteuttamaa kirkkotaidetta. Kirkkotekstiilit tekee tekstiilitaiteilija Helena Vaari. 

Tikkurilan uuden kirkon nimeksi valittiin Tikkurilan kirkko 

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 2.9.2020 valita Tikkurilaan rakenteilla olevan uuden kirkon nimeksi Tikkurilan kirkko. Kirkon nimeä tullaan käyttämään kolmella kielellä, suomen kielen lisäksi ruotsiksi Dickursby kyrka ja englanniksi Tikkurila Church. Tikkurilan alue on vahvasti monikulttuurinen. Kirkosta halutaan kohtaamispaikka, johon on kaikkien helppoa tulla. 

Nimeä etsittiin kansalaiskyselyllä, jossa pyydettiin kaupunkilaisilta ideoita uuden kirkon nimeksi. Ehdotuksia nimestä saatiin yli 270 kappaletta. Ehdotuksissa eniten ääniä sai Tikkurilan kirkko. Sitä ehdotettiin 43 kertaa. Muita usein toistuneita nimiehdotuksia oli esimerkiksi Tikkuristi (23 kertaa) tai kirkon kolmikulmaiseen julkisivun muotoon sekä symboliikkaan liittyviä ehdotuksia kuten Kolmiokirkko tai Pyhän Kolminaisuuden kirkko.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi myös Tikkurilan kirkon logon. Logossa kirkon silhuetti toistuu kolmiulotteisena ja katolla oleva risti erottuu kirkon julkisivun lisäksi myös tunnuksen muotoilussa. (Kuva logosta saatavilla kirkon kuvapankista)

Lisätiedot:
Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast, janne.silvast@evl.fi puh. 050 369 3526
Vantaan seurakuntien viestintäpäällikkö Meri-Anna Hintsala, meri-anna.hintsala@evl.fi puh. 044 422 0339
 Lujatalon työpäällikkö Tomi Varonen, tomi.varonen@lujatalo.fi puh. 044 585 2943

Tikkurilan ytimeen rakentuu usean eri toimijan kesken yhteisvoimin #kohtaamisenkortteli. Lujatalo Oy rakentaa Vantaan seurakunnille Tikkurilan uuden kirkon ja kirkon eteläpuolelle sijoittuvan Bethanian asuinrakennuksen, johon tulee seurakunnan vuokra-asuntoja sekä Hoasin opiskelija-asuntoja. Korttelin läntisen pihan ympärille NREP ja SRV rakennuttavat yhdessä asuntoja. Siellä yhteensä seitsemään eri rakennukseen sijoittuu sekä vuokra- että omistusasuntoja. www.lujatalo.fi, tikkurilantaivaanalla.blogspot.com, www.tikkurilanuusikeskusta.fi, www.vantaanseurakunnat.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen