X
Julkaistu: 19.05.2022

Helsingin Jollaksen työmaalla 0 tapaturmaa

Jollas 0 tapaturmaa

Kauniilla paikalla kangasmetsän keskellä ja lähellä merta sijaitseva Helsingin kaupungin asuntojen vuokrakohde on läpikäynyt juuri puolitoista vuotta kestäneen ja noin seitsemän miljoonaa euroa maksaneen peruskorjauksen. Jollaksentien varteen levittäytyvät vuonna 1992 rakennetut ja kosteusongelmista kärsineet 52 rivitaloasuntoa ovat nyt kunnostettu niin pintojen kuin putkistojenkin osalta. Pihat ja lasten leikkipaikat ovat myös uudistettu ja siistitty. Luovutuspäivä tilaajalle on aivan kulman takana, muutaman päivän päässä.

Työmaalla on työskennelty koko peruskorjauksen ajan vailla yhtään tapaturmaa. Miten siinä on onnistuttu? Kohteen työpäällikön Mika Marttilan mukaan työturvallisuus kulkee käsi kädessä henkilöstön asenteen, oikeiden/turvallisten toimintapojen ja työmaan siisteyden kanssa. Tapaturmaton toiminta edellyttää yhteen tavoitteeseen tähtäävää toimintaa johdosta aliurakoitsijaan asti.

– Turvallinen työmaa lähtee meidän omasta työnjohdostamme, henkilöstöstämme ja aliurakoitsijoista, joiden vastuulla työmaan turvallisuus on. Kun asenne on kohdallaan sekä kulkuväylät ja työmaa kunnossa ja siisteinä, niin sitä kautta minimoimme kaikki mahdolliset tapaturmat.

Lisää uutisia