Työmaakuulumisia turvallisuusviikolla
Blogi — Tiedote|18.05.2022
Työturvallisuusviikon aikana Lujatalon työmailla kiinnitetään erityistä huomiota turvalliseen työskentelyyn. Kyselemme viikon aikana työmailla työskenteleviltä, miten turvallisuusviikko on sujunut ja mitä ajatuksia se herättää. Ääneen pääsevät työmaiden työntekijät ja työnjohto.
Vuorossa Kuopion Vuorihelmen työmaalla työskentelevä työnjohtoharjoittelija Henri Kakko. Henri opiskelee toista vuotta Savonian ammattikorkeakoulussa rakennusinsinööriksi tuotannon puolelle suunnaten.
– Työturvallisuusviikko on meidän työmaalla otettu huomioon siten, että kiinnitämme erityisen paljon huomiota kaikkeen työturvallisuuteen liittyvään. Meillä on tapana pitää maanantaisin turvavartti, jossa ohjeistetaan työntekijöitä ottamaan aktiivisesti työturvallisuushavaintoja ja muutenkin kiinnittämään omassa työskentelyssä huomiota turvalliseen työskentelyyn, niin kuin jokaisessa työpäivässä muutenkin.
Yleisesti työturvallisuuden näkökulmasta tällä työmaalla on onnistuttu hyvin. TR-mittauksia tehdään joka viikko, ja mittaustulokset ovat pysyneet hyvinä. Muutenkin putoamissuojaukset ja kulkutiet ovat kunnossa.
Tällä hetkellä meillä on menossa runkovaihe, joten putoamissuojauksiin ja aukkosuojauksiin kiinnitetään eritystä huomiota kaikkien, työntekijöiden sekä työnjohdon, puolelta.
Erityisen ylpeä työturvallisuuden saralla voisin sanoa olevani sijoituksestani Lujatalon työturvallisuushavaintokilpailussa. Vuonna 2020 toimin työnjohtoharjoittelijana Varkauden terveyskampuksen työmaalla ja sijoituin kilpailussa toiseksi.