Vaalan vankilassa vietettiin harjannostajaisia

Tapahtuma|22.08.2023

Vaalan vankilan rakennustyöt etenevät aikataulussa, ja työmaalla vietettiin tänään harjannostajaisia. Moderni satapaikkainen vankila miehille valmistuu lokakuussa 2024.

Vaalan vankilan rakennustyöt ovat edenneet harjakorkeuteen, ja työmaalla vietettiin tänään 22.8. harjannostajaisia. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy, ja vankilan rakennuttamisesta vastaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.

”Vankilan rakentamisalue on hyvin ainutlaatuinen ja laaja, noin seitsemän hehtaaria. Päärakennuksen runkovaihe on valmistunut, ja töiden pääpaino on siirtynyt sisätiloihin. Parhaillaan tehdään sisäpuolisia tasoite- ja maalaustöitä sekä lämpö-, vesi-, ilma- ja sähkötöitä. Lisäksi muurataan julkisivuja ja rakennetaan vankipihoja. Työmaalla työskennellään noin 70 henkilön voimin, ja työskentely alueella on ollut sujuvaa”, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Juha Keränen sanoo.

”Vaikeasta maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta hanke on edennyt hyvin, ja olemme siirtyneet rakentamisessa sisärakentamisen puolelle. Vankilarakentaminen on turvaluokituksineen vankkaa osaamista vaativaa erikoisrakentamista, josta Lujatalolta löytyy vuosikymmenten kokemus. Sujuva yhteistyö on onnistuneen hankkeen edellytys, ja haluankin tässä yhteydessä välittää erityiskiitokset rakennuttajalle sekä kaikille muille hankkeeseen osallistuneille, joiden kanssa rakentaminen on edennyt hyvässä yhteishengessä, ympäristöarvot, työturvallisuus ja vastuullisuusnäkökulma huomioiden”, Lujatalon toimialajohtaja Heikki Jalkanen kertoo.

Hankkeessa on sitouduttu hiilijalanjäljen pienentämiseen usein eri keinoin. Esimerkiksi työmaan lämmityksessä käytetään Neste MY Uusiutuvaa polttoöljyä©, jonka hiilijalanjälki on noin 90 % pienempi kuin tavallisen polttoöljyn. Työmaalla pyritään minimoimaan materiaalihukka ja rakennusjätteiden lajitteluaste on korkea.

Vaalan vankila valmistuu alustavan aikataulun mukaan lokakuussa 2024, jolloin tilat luovutetaan Rikosseuraamuslaitoksen käyttöön. Uuden vankilan valmistumisen jälkeen vankilatoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pelson vankilasta Vaalan vankilaan. Senaatti-kiinteistöt on aloittanut Pelson vankilan myynnin edellyttämät selvitykset.

”Pelson vankilassa valmistaudutaan jo muuttoon Vaalan vankilaan ja harjannostajaiset ovat taas yksi konkreettinen välietappi tällä matkalla. Uudessa Vaalan vankilassa toiminnot tulevat muuttumaan jonkin verran, kun tilat mahdollistavat nykyistä paremmin uudenlaisen, entistä kuntouttavamman toiminnan toteuttamisen”, Pelson vankilan yksikönpäällikkö Nina Juutinen kertoo.

Uuteen vankilaan tulee yhteensä 100 vankipaikkaa miesvangeille. Henkilökuntaa vankilassa tulee olemaan noin 80. Uuden rakennuksen myötä vankilan henkilöstölle ja vangeille saadaan nykyaikaiset, turvalliset ja terveelliset toimitilat. Tavoitteena on, että vapautuessaan vangeilla on entistä paremmat edellytykset rikoksettomaan elämään. Hankkeen rakentamisen kokonaiskustannusarvio 44 miljoonaa euroa.

Harjannostajaisissa kuultiin juhlapuheita oikeusministeriön, Rikosseuraamuslaitoksen, Senaatti-kiinteistöjen, Vaalan kunnan ja Lujatalo Oy:n edustajilta. Perinteiden mukaisesti harjannostajaisissa nautittiin viihdyttävästä esiintyjästä ja tilaisuudessa tarjoiltiin hernekeittoa.

Lisätiedot:

Lujatalo Oy, Heikki Jalkanen, toimialajohtaja, p. 044 585 2615, heikki.jalkanen@luja.fi
Senaatti-kiinteistöt, Juha Keränen, rakennuttajapäällikkö, puh. 040 541 6143, juha.keranen@senaatti.fi
Rikosseuraamuslaitos, Asko Miettinen, erityisasiantuntija, puh. 029 56 88453, asko.miettinen@om.fi
Oulun rikosseuraamuskeskus, Minna Saukko, johtaja, puh. 029 56 82802, minna.saukko@om.fi Pelson vankila, Nina Juutinen, yksikönpäällikkö, puh. 050 576 7712, nina.juutinen@om.fi

Tiedotteen liitteenä oleva valokuva vankilan julkisivusta: Senaatti-kiinteistöt

Sinua saattaisi kiinnostaa

Lujatalo rakentaa Kokkolaan asuinkerrostalon – Pikiruukin alueen kolmas tornitalo on saanut rakentamispäätöksen

Lujatalo ja Helsingin kaupungin asuntotuotantopalvelu (ATT) ovat solmineet urakkasopimuksen seniorikeskuksen rakentamisesta Helsinkiin – urakkasumma noin 60 M€

Lujatalon Itä-Suomen alueyksikölle menestystä työturvallisuuskilpailussa