Mies joka ei koskaan leimannut ulos

Lujatalo Oy:n työturvallisuuspäällikkö Ville Vatasen blogikirjoitus, 4.3.2024

On tammikuu ja sataa räntää. Mies makaa maassa samalla, kun neljä muuta on hänen ympärillään polvillaan. Vieressä seisoo kymmeniä muita ihmisiä, joista kukaan ei sano mitään. He katsovat vain. Vaikka ei ole pakkasta, vilunväreet iskevät läpi rangan.

Mutta mitä tapaturmaherkkä, erityisen korkean riskin ala tarkoittaa, jos ei koskaan ole sattunut itselle mitään? Mikä on tietoisuutemme taso toimintamme korkeista riskeistä?

Valitettavasti kirjoitan tositapahtumista ja kerron omista kokemuksistani, oikeista tapahtumista aiemmassa työhistoriassani.

Olen seissyt vierellä, kun jonkun lapsi, puoliso ja isä on menehtynyt työtapaturman seurauksena. Olen auttanut keräämään talteen hänen revenneet vaatteensa ja tauotta soivan puhelimensa, johon poliisi minua kielsi vastaamasta. Työmaalla, jossa toimin työnjohtajana. Työmaalla, jonka turvallisuudesta olin vastuussa.

Se ei koskaan unohdu, kun sen on kerran kokenut. Toinen kerta oli vielä järkyttävämpi. Miksi meille on käynyt näin, taas?

Meillä ei ole varaa odottaa, että ihmiset heräävät yksitellen jatkuvan turvallisuuden äärimmäiseen tärkeyteen. Jokaisen pitää toimi nyt, jotta kukaan ei enää loukkaannu. Pidä huolta itsestäsi, mutta itseäsi enemmän pidä huolta kaveristasi. Hän ei ehkä vielä itse ymmärrä.

Valitettavasti Suomessa työtapaturmissa on menehtynyt ihmisiä joka vuosi – niin pitkään kuin historia kirjoittaa. Rakennusala on yksi vaarallisimmista aloista niin historian valossa kuin juuri tänä päivänä. Voimme argumentoida, että rakennusalan tapaturmataajuuden kehitys on ollut voimakasta ja sen suunta on parempaan päin, mutta kertaakaan ei ole vielä saavutettu sitä ainoaa oikeaa inhimillistä tavoitetta. Milloin on se hetki, kun Suomen lehdet kirjoittavat ”Kukaan ei kuollut rakennustyömailla tänä vuonna!”

Pelkästään rakennusalalla työturvallisuuden eteen töitä tekee satoja tuhansia ihmisiä päivässä. Näin on tehtävä, koska vakava tapaturma voi olla aivan kulman takana. Se ei välttämättä aina ole ihmisen oman virheen aiheuttama, vaan myös ympäristön monet muuttujat, kuten koneet, muut ihmiset ja muutokset sääolosuhteissa voivat aiheuttaa tapaturman. Näiden riskien torjumiseen tähdätään jopa lainsäädännöllä, joka ohjaa tekemään äärimmäisen tarkkoja suunnitelmia töiden toteutustavasta, etenemisestä ja päivittäisestä turvallisuuden varmistamisesta. Tunnistamaan riskit, valitsemaan keinot, joilla riskit hallitaan ja valvomaan näiden keinojen toteutumista sekä vaikuttavuutta.

Tiedän, että suuret rakennusalan yritykset välittävät työturvallisuudesta aidosti. Ei ole moraalisesti hyväksyttävää, että ihmisiä loukkaantuu töidensä takia. Eikä ole millään tavoin liiketoiminnan etu, että ihminen kärsii.

Olen saanut nähdä, miten paljon työtä turvallisuuden eteen tehdään ketjun eri vaiheissa, mutta olen myös todistanut, miten nopeasti kaikki jo tehty työ menettää merkityksensä, kun yksi asia epäonnistuu. Kokonaisuuden hallitseminen täysin ilman tapaturmia ja vaaratilanteita on valtavan haastava työ ja tähän mennessä vain harvat yritykset tässä ovat onnistuneet. Mikroperspektiivillä tarkastellessa löydän kuitenkin ympäriltäni useita kymmeniä työmaita, jotka on pystytty tekemään valmiiksi asti ilman ainoatakaan työtapaturmaa. Näitä esimerkillisesti johdettuja, nolla tapaturmaa -tavoitteen saavuttaneita työmaita on valtaosa Lujatalon työmaista. Näilläkin työmailla tapaturmattomuus on ansaittava uudelleen jokaisena päivänä.

Välttämättömyyttä on aktiivinen ja kaikki tavoittava viestintä erityisesti siitä, mikä on tärkeää ja miten halutaan toimittavan. ”Putoamisvaara! Älä kiipeä katolle. Kaideasennus käynnissä ja kulku on sallittu vain erikseen luvan saaneilta. Käytä tarkastettuja, oikein puettuja putoamissuojaimia.”

Onko viimehetken vaaroista varoittaminen riittävän tehokasta ja toimintavarmaa? Mitä tapahtuu sen kerran, kun varoitusmerkki on tippunut tuulessa ja päätös tehdään sekunnissa ihmisen korvien välissä?

Nollan tapaturman saavuttaminen vain mekaanisten suojauskeinojen avulla saattaa olla mahdotonta. Silti tähän panostetaan, koska tällä on kiistatonta vaikutusta turvallisuuteen. Viimeinen puolustuslinja on ihmisen valinta turvallisen ja turvattoman välillä. Jokainen töihin palkattu ihminen niin toimistotehtävissä kuin etenkin työmailla täytyy pysäyttää miettimään oman työnsä turvallisuusvaikutuksia. Työmaillamme me pysäytämme ihmisen heti ensimmäisenä päivänä työmaaperehdytykseen, jossa lakisääteisten asioiden, yritystason toimintamallien ja työmaan spesifien riskien ja ominaisuuksien läpikäymisen yhteydessä henkilö haastetaan pohtimaan itse oman työnsä turvallisuutta.

Miten teet työn turvallisesti tällä työmaalla? Millä varmistat tämän? Onko työsi turvallisuussuunnitelma ajan tasalla ja noudatatko tätä?

Keskustelulla kartoitamme turvallisuuskäsityksiä molemminpuolisesti. Pääurakoitsijana kerromme säännöistä, tavoitteista ja keinovalikoimasta. Työntekijältä kysymme, päästäänkö esittämillämme keinoilla annettuun tavoitteeseen ja mikäli epäillään ettei päästäisi, niin miten korjaamme kurssia? Vuorovaikutus on tärkeää, ja molemminpuolinen ymmärrys on varmistettava.

Tämä on yksi monista keinoista, joilla osallistamme ihmiset turvallisuuteen. Ja juuri siksi, että ihmisillä on turvallisuuden kannalta valtava vaikutus. Ohjeilla, säännöillä, kaiteilla ja haarniskalla pääsemme johonkin turvallisuustasoon asti. Mutta lopussa on aina ihminen.

Työturvallisuuskulttuurin tasoa mitataan tosiasiassa juuri silloin, kun kukaan ei ole näkemässä ja ohjaamassa. Ajatko keskellä yötä läpi punaisten valojen, jos mistään ei tule autoja ja kukaan ei ole näkemässä? Miten toimit seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa? Jos ajoit läpi jo ensimmäisellä kerralla, ajatko nyt entistä varmemmin päin punaisia? Ja ajatko lopulta päin punaisia iltapäiväruuhkassakin, mahdollisesti aiheuttaen tällä toiminnalla vaaraa itsellesi ja muille?

Me tiedämme, mihin tämä kierre loppuu. Siksi pyrimme vaikuttamaan siihen, mistä se alkaa. Meidän työpaikallamme välitetään hänestäkin, joka ei välitä itsestään.

Minä muistan, että teen töitä erityisen vaarallisella alalla. Muista sinäkin.

Kirjoittaja on Ville Vatanen, Lujatalo Oy:n työturvallisuuspäällikkö