Kun työt kutsuvat uudelle alueelle – joustavuutta ja oppia Lujatalossa

Tiedote|23.01.2025

Hyppäys mukavuusalueelta voi viedä uusiin oivalluksiin ja oppeihin. Kun rakentamisen tilanne on haastava, Lujatalossa suositaan yhtiön sisällä avautuvia uusia työmahdollisuuksia.

Hiljaisemmat rakentamisen ajat vaativat joustavuutta ja uutta asennetta työntekoon. Lujatalon tavoitteena on hyödyntää henkilöstönsä osaamista alueellisesti, asuinpaikasta sijainnista riippumatta. Kaakkois-Suomen alueyksikön tuotantoinsinööri Anniina Laari on siirtynyt työskentelemään Uudenmaan alueelle ja toimii nyt Lahden sairaalahankkeen RV 8:n työmaalla.

”Ajatus siirtymisestä eri alueyksikköön syntyi, kun kuulin RV8:n työmaan käynnistymisestä ja samalla tiesin, että Kaakkois-Suomen syksyn tilanne näytti aika hiljaiselta. Olin itse aktiivinen ja kyselin aluejohtajaltamme, voisinko siirtyä lainaksi Lahteen joksikin aikaa”, kertoo Anniina.

Muutos on ollut mielenkiintoinen. ”Meillä on Kaakkois-Suomessa aika pieni ja tiivis yksikkö, joten kaikki tuntevat toisensa pitkältä ajalta. Uusi alue ja uudet ihmiset tuntuivat aluksi erilaisilta, mutta muistutin itseäni siitä, että vaikka ihmiset ympärillä vaihtuvat, yritys itsessään pysyy samana. Tekee myös omalle kehitykselle hyvää nähdä, miten muualla asiat hoidetaan. Kun jossain vaiheessa siirryn takaisin, palaan monta arvokasta kokemusta ja oppia rikkaampana. Myös yhtiö hyötyy – osaaminen ja hyvät käytännöt liikkuvat tehokkaasti, kun voin tuoda Kaakkois-Suomessa toimivia ratkaisuja Uudenmaan alueelle ja päinvastoin.”

Sinua saattaisi kiinnostaa

Lujatalo Uudenmaan korjaus- ja toimitilarakentamisen yksikölle kolme uutta sopimusta Helsingissä yhteensä lähes 50 miljoonan euron arvosta

Lujatalon Pohjois-Suomen yksikön vetäjäksi on nimitetty Ari Loukkola

Mika Sottisesta Lujatalo Oy:n tietohallintojohtaja ja johtoryhmän jäsen 1.1.2025 alkaen